Esittely

Kulennoisten koululla iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin koulun loppumisesta kello 16:30:een saakka. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 1. -2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen piiriin kuuluville oppilaille.

Kulennoisten koulun iltapäivätoiminnan tarkoitus on olla toiminnallista, monipuolista ja lasta virkistävää sekä viihdyttävää koulun jälkeistä toimintaa. Tänä lukuvuonna leikkiminen on yksi toiminnan painopisteistä. Myös muun muassa monipuolinen liikunta, ulkoilu, kuvataide, tietotekniikka sekä draama ovat merkittävänä osana iltapäivätoiminnan sisältöä.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Tammikuun kuulumisia

Iltsissä vallitsee edelleen origamivillitys ja origamimaamme onkin saanut
 paljon uusia asukkaita tammikuun aikana.
Osa asukkaista on myös ehtinyt muuttaa pois.



Toki olemme kerenneet tekemään myös paljon muitakin juttuja. Olemme muun muassa...
Hiihtäneet...
Askarrelleet lumihiutaleita...
Ulkoilleet...
Tavannut joulupukin henkivartioineen...
Muovailleet...
Sekä askarrelleet itse tekemillemme paperinukeille oman huoneen kalusteineen ja tietysti myös valmistaneet niille muodin mukaisia vaatteita.
Muita tuohujamme voit käydä seuraamassa kuvagalleriasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti