Esittely

Kulennoisten koululla iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin koulun loppumisesta kello 16:30:een saakka. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 1. -2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen piiriin kuuluville oppilaille.

Kulennoisten koulun iltapäivätoiminnan tarkoitus on olla toiminnallista, monipuolista ja lasta virkistävää sekä viihdyttävää koulun jälkeistä toimintaa. Tänä lukuvuonna leikkiminen on yksi toiminnan painopisteistä. Myös muun muassa monipuolinen liikunta, ulkoilu, kuvataide, tietotekniikka sekä draama ovat merkittävänä osana iltapäivätoiminnan sisältöä.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

1.luokkalaisten tarinointia

Torstai-iltapäivisin vietämme muutaman tunnin iltsissä pienellä porukalla 1.luokkalaisten kesken. Yhtenä torstaina askarreltiin / piirrettiin kuvia ja jokainen sai kertoa tarinan omasta kuvastaan. Tässä muutama taidonnäyte.


Kissa-koira -elämä -Wilma

Ne leikki pihalla kaikki yhdessä pallolla. Sitten ne lähti uimaan. Sitten niitä rupesi väsyttämään, mutta koiraa ei väsyttänyt. Kissa sanoi:
-Tule nukkumaan.
-Minua ei väsytä.

Aamulla ne söivät aamupalaksi koiraherkkua. Sitten ne menivät pihalle pikku koiraystävänsä kanssa. sitten tuli niitten ihminen. Koira meni sen syliin. Ihminen sanoi, että "pukekaa nämä ylle. Minä kävin kaupungissa ostamassa teille nämä puvut".
-Wuf wuf, koira haukahti.
-Tänään menemme käymään ystäviemme luona, eli Tillin ja Pullan luona, missä ovat teidän kaksi pientä serkkua Kake ja Kiki ja niiden äidin nimi on Pörrö. Ettekö te sitä muista vieläkään pikku koirat ja kissat. Nyt me lähdettän Tillin ja Pullan ja muiden serkkujen luokse!

Sitten ne söivät kakkua siellä serkkujen luona ja heillä oli hauskaa. Sitten ne lähtivät kotiin nukkumaan.
LOPPU.


Angry birds -Leo

-Minulla on hauskaa olla uimassa. Sanoi Rau.
-Elä muuta sano, minulla on kivaa nauttia elämästä ja syyvä hattaraa!
-Kuningas-possu, *röh röh*, jos haluatte munan, minulla on ajatus... Sanoi kypärä-possu.
-Tuota, Parta-possu, kato meijän pitää ensin saaha palkinto autokisassa.
-Mennään hakeen autot nopeesti!
-Tää on liian myöhästä! Me ollaan jo täällä. Sanoi kuningas-possu.

Siitä linnut suuttu ja aurinko peitti pilvet pois ja mentiin aamupesulle ja ajamaan autolla ja voittaan kultaa. Ja ne saivat vielä hopeapokaalin ja pronssipokaalin ja kultamitalin.
JA SE OLI SIINÄ.


Kissa ja koira on retkellä -Hilma

Kissa ja koira on retkellä. He näkivät tosi ison kukan, joka oli pinkki ja nätti. Ja kissa ja koira näki pallon, jonka koira otti matkaansa. Ja sitten kun ne lähtivät pois, ne näkivät ison lasin, jossa oli mehua ja vieressä kolme mansikkaa ja yheksän mustikkaa. Ja iso pilli. Ja sitten aurinko loisti niin kirkkaasti, että piti laittaa aurinkolasit. Ja sitten ne näkivät, että lintu kesti taivaalla ilman lentämistä ja ei tippunut mihinkään. Sitten ne menivät kotiin. Sitten ne menivät nukkumaan.

Sitten koira ja kissa söi aamupalaa. Sitten ne menivät ulos ja koira keksi, että mennään samaan paikkaan kun eilen. Siellä on iso kukka ja se pallo jonka jätin sinne eilen vahingossa ja se mehulasi, joka oli tosi iso ja siinä vieressä oli kolme mansikkaa ja yheksän mustikkaa ja se oli pinkki. Ja onkohan se lintu vielä siellä?

Sitten ne palasivat samaan paikkaan ja koira huusi "minä arvasin että se pallo oli siinä mehulasin vieressä.
Sitten siellä oli se lintu, joka kesti ilman lentämistä ilmassa. Ja yhdessä yössä oli kasvanut palmu.

Sitten ne palasivat kauppaan. Ne ostivat sipsiä ja karkkia. Ne palasivat kotiin ja sitten ne kävivät nukkumaan. 
JA SEN PITUINEN SE.

1 kommentti:

  1. Hieno blogi!:) Mukavia muistoja jää näin monipuolisesta iltapäiväkerhosta!Kiitos Mari!!

    VastaaPoista