Esittely

Kulennoisten koululla iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin koulun loppumisesta kello 16:30:een saakka. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 1. -2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen piiriin kuuluville oppilaille.

Kulennoisten koulun iltapäivätoiminnan tarkoitus on olla toiminnallista, monipuolista ja lasta virkistävää sekä viihdyttävää koulun jälkeistä toimintaa. Tänä lukuvuonna leikkiminen on yksi toiminnan painopisteistä. Myös muun muassa monipuolinen liikunta, ulkoilu, kuvataide, tietotekniikka sekä draama ovat merkittävänä osana iltapäivätoiminnan sisältöä.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Talvisia kuulumisia

Tammi- ja helmikuussa olemme kerenneet puuhastella hyvin paljon erilaisia asioita. Kovilla pakkasilla leikimme ja liikuimme sisätiloissa, mutta muina päivinä ulkoilu ja lumileikit ovat olleet mieluista puuhaa. Koulun pihalla olevat lumikasat ovat olleet kovassa käytössä, kun iltsiläiset keksivät niissä erilaisia leikkejä ja rakentavat niihin koteja ja muita hauskoja paikkoja. Ilmestyi koulun pihalle myös monia lumisia hahmoja piristämään ja vartioimaan koulua. 












Iltiläiset ovat ahkeria liikkumaan ja leikkimään, joten ainakin vauhtia ja hikipisaroita iltapäivissä riittää. Rauhallisia hetkiäkin meiltä toki löytyy. Päivittäin luemme ja kuuntelemme musiikkia, pelailemme ja piirtelemme rauhassa. Myös tietokoneella pelattava lukemisen taitoja harjoittava Ekapeli on ollut mieluisaa ja rauhallista tekemistä. Alkuvuoden puuhasteluihin on myös kuulunut askartelua ja leipomista. Ystävänpäiväkortteja teimme ahkerasti ja leivoimme porukalla hyviä kaurakeksejä.








HAUSKAA JA REIPASTA TALVILOMAA!!