Iltapäivätoiminta on koulun tavoin jäänyt joulun viettoon. Ennen lomaa puuhastelimme jouluisia asioita. Iltsiläiset valmistivat jouluisia ikkunakoristeita, palapelejä, joulukortteja ja pidimmehän me myös pikkujoulut, joissa leikittiin ja paistettiin pipareita. Koulun upeassa joulujuhlassa iltsiläiset esittivät oman vauhdikkaan esityksen, jossa rokkaavat ja tanssivat tontut tanssivat iloisesti Joulupukin töissä -kappaleen tahdissa. Esitys meni loistavasti ja oli upea päätös tämän vuoden iltsille. Näiden jouluisten kuvien kautta toivotan kaikille iloista ja rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta 2016.
Esittely
Kulennoisten koululla iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin koulun loppumisesta kello 16:30:een saakka. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 1. -2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen piiriin kuuluville oppilaille.
Kulennoisten koulun iltapäivätoiminnan tarkoitus on olla toiminnallista, monipuolista ja lasta virkistävää sekä viihdyttävää koulun jälkeistä toimintaa. Tänä lukuvuonna leikkiminen on yksi toiminnan painopisteistä. Myös muun muassa monipuolinen liikunta, ulkoilu, kuvataide, tietotekniikka sekä draama ovat merkittävänä osana iltapäivätoiminnan sisältöä.