Tortaina 29.10. vietimme iltsissä Halloween -juhlaa. Juhlavalmistelut aloitimme jo keskiviikkona, kun lapset askartelivat hienoja ja karmivia koristeita kuten kummituksia, kurpitsoja ja drakuloita, taisi luokkaan yksi hautakivikin ilmestyä. Ilokseni sain huomata, että juhlat olivat yleisömenestys, kaikki iltsiläiset pääsivät mukaan juhliin. Jokainen juhlija oli upeasti pukeutunut ja tunnelma oli korkealla. Juhlat käynnistyivät kauhutarinoilla ja läksyjen teon jälkeen pukeutumisella. Tämän jälkeen leikimme hetken salissa.
Välipalan jälkeen oli aika siirtyä juhlatilaan. Siirtyminen juhlatilaan tapahtui hämähäkinseittien ja tunnelin kautta, mikä vaati rohkeutta ja ketteryyttä. Kun kaikki juhlijat olivat selviytyneet tunnelista luokkaan, aloitimme elokuvan katselemisen ja herkuttelun. Oli ilo nähdä, kuinka innoissaan lapset olivat ja kuinka upeasti kaikki olivat pukeutuneet.
Kuten kuvista voi huomata, meillä oli onnistunut juhla.
Kaikilla näytti olevan hauskaa ja iloinen juhlamieli.