Esittely

Kulennoisten koululla iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin koulun loppumisesta kello 16:30:een saakka. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 1. -2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen piiriin kuuluville oppilaille.

Kulennoisten koulun iltapäivätoiminnan tarkoitus on olla toiminnallista, monipuolista ja lasta virkistävää sekä viihdyttävää koulun jälkeistä toimintaa. Tänä lukuvuonna leikkiminen on yksi toiminnan painopisteistä. Myös muun muassa monipuolinen liikunta, ulkoilu, kuvataide, tietotekniikka sekä draama ovat merkittävänä osana iltapäivätoiminnan sisältöä.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kiitos kuluneesta vuodesta!

Iso kiitos KAIKILLE yhteistyökumppaneille. Kiitos koulun ja päiväkodin henkilökunnalle ja lapsille sekä iltsiläisten vanhemmille mutkattomasta yhteistyöstä kuluneen lukuvuoden aikana.

Kiitokseksi mukavasta vuodesta sekä sujuvasta yhteistyöstä halusin muistaa myös jokaista iltsiläistä kiitoskortilla. Jokainen kortti on erilainen ja valmistettu saajaansa varten. Korttien kautta voi myös vetristää ajatteluaan kesän aikana.

Kiitos kaikille ja mukavaa kesää!










keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Viimeistä viikkoa viedään

Kevät etenee kovaa vauhtia ja viimeistä viikkoa viedään myös iltsin osalta. Lähipäivinä säät ovat suosineet meitä emmekä ole juurikaan malttaneet viettää aikaa sisätiloissa. Alla muutamia kuvia puuhailuistamme ulkosalla.
Iltsiläisten kakkutehdas. (Hilma, Isko, Kasper, Aaro ja Aino)
Aino, Hilma, Kasper, Helmi ja Juulia askartelemassa. Wilma huilaamassa taustalla.
Wilma pallottelemassa.
Helmi ja Wilma värittää kiviä vahaliiduilla Kasperin ja Ainon askarrellessa paperipusseja.
Tytöt keinumassa.
Ruuhkaa kiipeilytelineessä. Iltsiläiset kuuntelivat tarkkana naapuritalosta kuuluvia mopon ääniä.
Hilma ja Wilma roikkumassa.



tiistai 26. toukokuuta 2015

Kevään askarteluja

Suurin osa askarteluista pujahtaa suoraan reppuihin, mutta joitakin tuotoksia olen onneksi ehtinyt taltioida!
Keväisiä kukkia.
Kortteja, rannekoruja, ovikylttejä ja kirjanmerkkejä äitienpäivälahjaksi.
Helmin pupukortti ja Hilman kukkakortit.
Taikasauvat kevään taikoihin.