Esittely

Kulennoisten koululla iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin koulun loppumisesta kello 16:30:een saakka. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 1. -2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen piiriin kuuluville oppilaille.

Kulennoisten koulun iltapäivätoiminnan tarkoitus on olla toiminnallista, monipuolista ja lasta virkistävää sekä viihdyttävää koulun jälkeistä toimintaa. Tänä lukuvuonna leikkiminen on yksi toiminnan painopisteistä. Myös muun muassa monipuolinen liikunta, ulkoilu, kuvataide, tietotekniikka sekä draama ovat merkittävänä osana iltapäivätoiminnan sisältöä.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Arvaa kuka!

Osaatko arvata ketkä ovat piiloutuneet naamioiden taakse?


Oikeat vastaukset sekä taltiointeja muista touhuistamme löydät kuvagalleriasta.

Kenen pokka pitää?

Vieläkö muistatte televiosiohjelman Hymy Pyllyyn?
Iltsissä olemme kehittäneet siitä oman leikin jossa kaksi lasta kerrallaan istuvat pöydän ääreen ja kilpailevat kumpi pystyy pidempään olla nauramatta. Muiden tehtävänä on tietenkin pukeutua hassuihin asuihin ja koittaa saada kilpailijat nauramaan.




torstai 2. lokakuuta 2014

Taiteilua ja tehtäviä

 Torstai-iltapäivänä vietimme jälleen aikaa pienellä porukalla 1.luokkalaisten kesken.
Muita odotellessa teimme läksyjen lisäksi taideteoksia vahaliituja ja vesivärejä käyttäen.
 Alla esiteltynä taiteilijoidemme luomuksia!

Tyttöjen ensimmäiset maalaukset pääsivät heti hyötykäyttöön; maalauksista askarreltiin kotelot kummi-vihkoille.
Wilma - Karkkimaa
Hilma - Merenalainen maailma
Hilma - Sateenkaarikiemurat
Leo - Sateenkaari
Leo - Etana